Asuin 21 vuotta Sipoossa puolen
hehtaarin tontilla, josta puolet raivasimme vuosien varrella
puutarhaksi. Oli tuoksuvaa pionipenkkiä siellä, romanttista
ruusutarhaa tuolla, erivärisiä iiriksiä, kärhöjä ja kaikkea
siltä väliltä ja yhdistellen. Jossain vaiheessa tuo yltäkylläisyys
alkoi kääntyä rasitteeksi, välillätuntui, että pihalla
istumista ja lukemista häiritsi kitkemättömät perennapenkit.
Sormet mullassa-puuhailun terapeuttiset vaikutukset hiipuivat ja
jäljelle jäi huono omatunto ja lievä stressi.
Sipoossa asumisen viimeisenä vuotena
muutimme etupihamme radikaalisti kiviseksi ruukkutarhaksi ja silloin
varmistui vakaumus, että tulevaisuuteni ruukkupuutarhurina oli
taattu.
Nyt asumme toista vuotta Porvoon
vanhassa kaupungissa 1700-luvun pihapiirissä ja mukulakivipiha on
toiveiden täyttymys. Ei nurmikon leikkaamista, jee!
Graniittiportaat oikein herkistyvät |
Mehitähdet rakastavat laillani Tarja Heikkilän risuteoksia |
Jos joku luuli, että voin elää ilman hyötykasveja, hän erehtyi. |